FL Pipe yhdistyy Fluo-konserniin vahvistaen kierrätysmuovituoteosaamista

Fluo-konserni
1.5.2024 8:22
3 min lukuaika

Kierrätysmuovin jalostusyhtiö ja tuotevalmistaja FL Pipe yhdistyy osaksi Fluo-konsernia

Oy FL Pipe Ab vahvistaa Fluo-konsernin osaamista kierrätystuotteiden valmistuksessa, kun se yhdistyy osaksi konsernia 31.5.2023 solmitun järjestelyn myötä. Yhdistymisen avulla Fluo vankistaa asemaansa johtavana suomalaisena kierrätysraaka-ainepohjaisten muovituotteiden valmistajana.

Kaustiselta käsin toimiva FL Pipe keskittyy muovituotteiden valmistukseen ja kierrätysraaka-aineiden jalostukseen. Yhtiö tuottaa esimerkiksi muovihylsyjä ja -putkia pääasiassa kotimaiseen teollisuuskäyttöön. FL Pipe on vuosien saatossa kehittänyt vahvaa osaamista erityisesti kierrätysmuovipohjaisen raaka-aineen hyödyntämisestä – esimerkiksi yhtiön muovihylsyt valmistetaan 100-prosenttisesta kierrätysraaka-aineesta.

Liiketoimintamme täydentävät hyvin toisiaan: FL Pipella on vuosikymmenten kokemus kierrätysmuovituotteiden valmistuksesta, Fluolla taas hieno asema kierrätyspohjaisen muoviraaka-aineen tuotannossa ja hyödyntämisessä. Konkreettisia yhteistyöhankkeita on jo viritelty, kertoo FL Pipen toimitusjohtaja Lars-Erik Furu.

FL Pipen perustajayrittäjät Lars-Erik Furu ja Anders Ljungberg jatkavat nykyisissä rooleissaan ja tulevat järjestelyn yhteydessä Fluo-konsernin omistajiksi. Järjestely ei aiheuta muutoksia yhtiön päivittäiseen toimintaan, ja kaikki FL Pipen työntekijät jatkavat konsernin palveluksessa vanhoina työntekijöinä Kaustisen toimipisteellä.

Muovijäte voidaan hyödyntää uusina tuotteina

Fluo-konserniin on vuoden sisällä liittynyt kaksi kierrätysmuovialan yritystä: FL Pipe ja teollisuusmuovien kierrätykseen erikoistunut Keskinen Recycling. Fluo onkin muovijätteen hyödyntämisessä laaja-alaisesti mukana: konserni hankkii muovijätettä valtakunnallisesti ja kartoittaa jatkuvasti uusia potentiaalisia hankintakanavia. Hankinnan jälkeen konserniyhtiöt käsittelevät muovijätteen kierrätysraaka-aineeksi ja lopulta jatkojalostavat raaka-aineen uusiksi tuotteiksi takaisin teollisuuskäyttöön.

Konsernin toimitusjohtaja Petri Aaltonen toivottaa FL Pipenammattilaiset lämpimästi mukaan Fluo-konserniin:

Arvostamme FL Pipen tiimin syvää osaamista kierrätysmuovituotteiden valmistuksessa. Yhdessä Keskinen Recyclingin kanssa muodostamme johtavan kotimaisen kierrätysraaka-ainepohjaisten muovituotteiden toimijan. Aiomme myös jatkossa investoida voimakkaasti kierrätystuotteiden valmistamiseen, jotta yhä suurempi osa keräämistämme materiaaleista hyödynnetään uusiokäytössä.

Fluo on kasvanut merkittäväksi kotimaiseksi kiertotalousyhtiöksi

Kokkolasta lähtöisin oleva Fluo-konserni on viime vuosina laajentanut palveluvalikoimaansa ja kasvanut vauhdikkaasti. Konserniyksiköt tarjoavat laajan valikoiman kiertotalouspalveluita sekä yrityksille että kotitalouksille. Yhdistyneen konsernin liikevaihto vuonna 2023 ylittää 30 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 120 kiertotalouden ammattilaista.

Olemme viime vuosina kehittyneet aidosti korkeamman jalostusasteen kiertotalousyhtiöksi. Osaamisemme avulla voimme jalostaa keräämämme materiaalit kierrätysraaka-aineiksi, muovit jopa uusiotuotteiksi asti. Kauttamme kulkevien materiaalien hyödyntämisaste on lähes 98 %, ja toiminnallamme on ympäristön kannalta merkittävä positiivinen hiilikädenjälki, Petri Aaltonen summaa.

Fluo ja FL Pipe jatkavat kotimaista kiertotaloustyötä tästä eteenpäin yhdessä. Tavoitteena on kehittää markkinoille uusia kierrätysmuovipohjaisia tuoteratkaisuja, joilla Suomen kierrätysastetta nostetaan edelleen.

FL Pipe on vuonna 1999 perustettu kierrätysmuovin jalostusyhtiö ja tuotevalmistaja. Yhtiö toimittaa asiakkailleen 100-prosenttisesta kierrätysmuovista valmistettuja muovihylsyjä ja erilaisista putkituotteita. FL Pipen tuotantolaitos sijaitsee Kaustisella ja yhtiön liikevaihto vuonna 2022 oli yli 3,8 miljoonaa euroa.

Ekokuljetus on kotimainen kiertotalouskonserni. Yhtiön laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat niin materiaalien syntypaikan palvelut (esim. jätehuolto- ja lokapalvelut), materiaalinkäsittely kuin myös jätteiden jatkojalostus uusiksi kierrätyspohjaisiksi tuotteiksi. Konserni toimii kuuden vahvan yksikön kautta ja sen liikevaihto vuonna 2023 ylittää 30 miljoonaa euroa.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja vastaanota virrattoman hyvää sisältöä säännöllisen epäsäännöllisesti!

Tilaamalla hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja annat suostumuksesi päivitysten vastaanottamiseen yrityksestämme.
Kiitos tilauksesta, kuulet meistä pian!
Hmm, nyt meni jotain mönkään. Tarkastapa sähköpostiosoitteesi ja yritä uudelleen.
Tilaa uutiskirjeemme ja vastaanota virrattoman hyvää sisältöä säännöllisen epäsäännöllisesti! 
Tilaamalla hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja annat suostumuksesi päivitysten vastaanottamiseen yrityksestämme.
Kiitos uutiskirjeen tilaamisesta! Kuulet meistä piakkoin.
Hmm, nyt meni jotain vikaan. Tarkista sähköpostiosoitteesi ja yritäpä uusiksi?
© 2023 Fluo. Kaikki oikeudet pidätetään.
Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja analytiikkaan. Suostumuksellasi käytämme evästeitä myös markkinoinnin kohdentamiseen. Klikkaamalla 'Selvä' hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu evästeisiin ja tietosuojaselosteeseemme.