Fluo tekee kiertotaloudesta valtavirtaa.

Fluo on kotimainen kiertotalouskonserni, joka kerää, käsittelee, hyödyntää ja kierrättää materiaaleja sekä valmistaa niistä uusiotuotteita valtakunnallisen kiertotalousverkostonsa voimin. Olemme markkinoiden johtava kovamuovin kierrättäjä ja edelläkävijä uusiotuotteiden valmistuksessa.

Nimemme Fluo tarkoittaa latinaksi virtaamista. Missionamme onkin tehdä kiertotaloudesta valtavirtaa nostamalla kotimaisten raaka-ainevirtojen kierrätysastetta ja valmistamalla uusiotuotteita.

Fluo lukuina

Yhdistämällä voimamme ja tehostamalla entuudestaan toimintaamme, olemme kasvaneet nopeasti merkittäväksi toimijaksi Suomen kiertotalousmarkkinoilla.

1962
Ensimmäinen yksikkömme edeltäjä perustettiin
30M€
Liikevaihto vuonna 2023
>40,000
Kotitaloutta ja yritystä asiakkaina
120+
Fluolaista

Näin meistä tuli Fluo

Paljon on jätettä virrannut sitten ensimmäisen Fluo-yrityksen perustamisen vuonna 1962. Nykyään olemme kuudesta kierrätysyrityksestä koostuva konserni, joka työllistää yli 120 työntekijää ja palvelee yli 6000 yritystä ja 35000 kotitaloutta.

Tutustu konsernimme historiaan, joka ulottuu 1960-luvulle asti.

1962

Ensimmäinen Fluo-yritys perustetaan

Vuosi oli 1962, kun ensimmäinen nykyisten osayritysten edeltäjistä perustettiin. Useimmilla yrityksistämme onkin jo vuosikymmenien kokemus jätehuollosta ja kierrättämisestä.

2017

Paikalliset kierrätysyritykset yhdistyvät Ekokuljetukseksi

Kolme kokkolalaista ympäristö- ja jätehuoltoyritystä päättivät yhdistää voimansa ja muodostivat Ekokuljetuksen. Loppu onkin historiaa, kuten sanotaan.

2020

Ekokuljetus-konserni muodostuu paikallisten kierrätysyritysten yhdistyessä

Ekokuljetus, Finells Transport ja Pohjanmaan Hyötykäyttö Oy:n Kokkkolan liiketoiminta aloittivat yhteistoiminnan muodostaen Ekokuljetus-konsernin.

2020-22

Murskauskeskus ja Ekoman yhdistyvät Ekokuljetukseen

Konsernimme materiaalivirtaukset haarautuivat yhä laajemmalle Suomeen Itä-Suomen Murskauskeskuksen ja Ekomanin liittyessä riveihimme.

2022-2023

Kesrec ja FL Pipe yhdistyvät Ekokuljetukseen

Aloimme todella muovata kiertotalouden tulevaisuutta, kun kaksi Suomen johtavaa kierrätysmuoviyritystä, Keskinen Recycling ja FL Pipetulivat osaksi Ekokuljetus-konsernia.

2023

Fluosta lisää virtaa kiertotalouteen

Nopean kasvun myötä kasvoimme ulos myös entisestä konserninimestä Ekokuljetus. Ekologisuus ja kuljettaminen ovat toki edelleen osa luontoamme. Yhtenäinen Fluo-brändi edustaa kuitenkin paremmin sitä, mitä olemme tänä päivänä ja mitä haluamme olla yhä enemmän jatkossa. Kokonaisvaltainen kiertotalouskonserni, jonka virta sen kuin voimistuu ja haarautuu ympäri Suomea.

Missiomme

Fluon tavoitteena on nimensä mukaisesti tehdä kiertotaloudesta valtavirtaa nostamalla kotimaisten raaka-ainevirtojen kierrätysastetta ja valmistamalla uusiotuotteita.

Arvomme

Arvot ohjaavat niin ylätason päätöksentekoamme kuin jokapäiväistä työntekoamme.

Vastuullisuus

Vastuullisuus on toimintamme lähtökohta. Se on koko liiketoimintamme sekä toimintamalliemme ytimessä. Lataa eettiset periaatteemme tästä.

Asiakaslähtöisyys

Paikallisuuden ja yrittäjälähtöisyyden takia olemme myös asiakaslähtöisiä. Olemme lähellä asiakasta ja palvelemme häntä aina paikallisesti.

Innovatiivisuus

Pyrimme jatkuvasti kehittämään ja tehostamaan toimintaamme. Uusiotuotteiden ja kierrätysmuovin osalta olemme todellisia edelläkävijöitä.

Luotettavuus

Tärkein lupauksemme on lupauksemme asiakkaille. Avain menestykseemme on asiakkaiden toiveiden täyttäminen ja ylittäminen.

Fluo-yksiköt

Fluo-konserni koostuu kuudesta vahvasta kierrätysyrityksestä, jotka ovat kaikki oman markkinansa johtavia toimijoita.

Kokkolan alueella Ekokuljetus tarjoaa jätehuoltoa, materiaalinkäsittelyä, vaihtolava- ja lokapalveluita sekä WC-vuokrausta.

Mäkilehdontie 6
67600 Kokkola

0400 388 017
info@ekokuljetus.fi

Vaasan alueella Ekoman tarjoaa jätehuolto- ja vaihtolavapalveluita.

Myllärinkatu 8
65300 Vaasa

06 317 7532
ekoman@ekoman.fi

Pietarsaaren alueella Finells Transport tarjoaa jätehuoltoa, materiaalinkäsittelyä, vaihtolava- ja lokapalveluita.

Företagargatan 3
68800 Kållby

06 766 2087
info@finell.fi

FL Pipe palvelee valtakunnallisesti yritysasiakkaita, tuotteinaan muovihylsyt, muoviputket, kompaundointi, raaka-aineet ja tuotekehitysprojektit.

Putkitie 3
69600 Kaustinen

040 763 1218
info@flpipe.fi

Joensuun alueella Itä-Suomen Murskauskeskus tarjoaa materiaalinkäsittely- ja materiaalimyyntipalveluita.

Ivontie 5
80260 Joensuu

0400 377 939
vastaanotto@murskauskeskus.fi

Keskinen Recycling palvelee valtakunnallisesti isompia yritysasiakkaita, jotka etsivät materiaalinkäsittelijää ja uusiotuotteiden valmistajaa kovamuovijakeille.

Leppäläntie 426
63120 Leppälänkylä

040 830 1346
teemu.keskinen@kesrec.fi

Johto

Johtoryhmämme edustaa vuosikymmenten kokemusta jätehuollon ja kiertotalouden parista. Löydät osayritysten avainhenkilöiden yhteystiedot osayritysten sivuilta.

Petri Aaltonen
Toimitusjohtaja, Fluo-konserni

Petri on Fluo-konsernin toimitusjohtaja, jolla on kattava työkokemus kiertotalouden parista. Ennen Fluolle siirtymistä hän toimi Encore Ympäristöpalveluiden toimitusjohtajana 5 vuotta.

Tilaa uutiskirjeemme ja vastaanota virrattoman hyvää sisältöä säännöllisen epäsäännöllisesti! 
Tilaamalla hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja annat suostumuksesi päivitysten vastaanottamiseen yrityksestämme.
Kiitos uutiskirjeen tilaamisesta! Kuulet meistä piakkoin.
Hmm, nyt meni jotain vikaan. Tarkista sähköpostiosoitteesi ja yritäpä uusiksi?
© 2023 Fluo. Kaikki oikeudet pidätetään.
Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja analytiikkaan. Suostumuksellasi käytämme evästeitä myös markkinoinnin kohdentamiseen. Klikkaamalla 'Selvä' hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu evästeisiin ja tietosuojaselosteeseemme.