Fluosta uutta virtaa kiertotalouteen – Ekokuljetus-konserni on nyt Fluo

Fluo-konserni
1.5.2024 8:22
3 min lukuaika

Fluosta uutta virtaa kiertotalouteen – Ekokuljetus-konserni on nyt Fluo

Arvaamme mitä mietit: mikä ihmeen Fluo?

Meille Ekokuljetus-konsernin päivittäminen Fluo-konserniksi merkitsee sen muutoksen vir(r)allistamista, joka on kuplinut pinnan alla jo pidempään.

Vanha konserninimemme syntyi 2017, kun kolme kokkolalaista jätehuoltoyhtiötä ja ekologista materiaalinkuljettajaa löivät hynttyyt yhteen Ekokuljetus-nimen alla.

Nyt vuonna 2023 kuljetamme toki edelleen materiaaleja ekologisesti, mutta konsernimme nopean kasvun myötä toimintamme on paljon muutakin.

Uusi konserninimemme ‘Fluo’ tarkoittaa latinaksi virtaamista. Se kuvastaa hyvin muutostamme monipuoliseksi kiertotalousyhtiöksi. Se kuvastaa erinomaisesti myös missiotamme: Fluo tekee kiertotaloudesta valtavirtaa nostamalla kotimaisten raaka-ainevirtojen kierrätysastetta ja valmistamalla uusiotuotteita.

Edelleen 100% paikallista palvelua – entistäkin valtakunnallisemmin voimin

Meidän vahvuus on aina ollut paikallisuudessa ja monialaisessa osaamisessa. Jokainen yksikkömme tietää parhaiten, miten palvella alueidensa asiakkaita. Samalla kun toimintamme nojaa luotettavasta palvelusta tunnettuihin paikallisiin yksiköihin, palvelemme asiakkaita myös valtakunnallisin ratkaisuin.

Konsernimme muodostavat kiertotalousyksiköt Ekokuljetus JNH (Kokkolan alue), Finells Transport (Pedersören alue), Ekoman (Vaasan alue), Itä-Suomen Murskauskeskus (Joensuu), Keskinen Recycling (Kuortane) ja FL Pipe (Kaustinen) ovat kaikki oman markkina-alueensa johtavia toimijoita. Kotimaisena ja paikallisena konsernina yksikkömme toimivat jatkossakin omalla nimellään ketterinä kiertotalouden kumppaneina toimialueidensa asukkaille ja yrityksille.

Paikallisten asiakkaidemme näkökulmasta ei siis muutu mikään muu kuin se, että valtakunnallisten voimiemme kasvaessa pystymme kierrättämään entistä isompia materiaalivirtoja ja tarjoamaan vieläkin tehokkaampaa palvelua.

Näin Fluo tekee kiertotaloudesta valtavirtaa

Olemme kasvaneet joukosta yksittäisiä jätehuoltoyhtiöitä aidoksi kotimaiseksi kiertotalouskonserniksi, joka toimii koko kiertotalouden arvoketjussa – materiaalien kuljetuksesta niiden käsittelyyn ja kierrätystuotteiden valmistukseen asti. Meille muutos on sekä konsernin kasvun kannalta innostava suunta että myös keino rakentaa yhteiskunnan kannalta kestävämpää ja ilmastoystävällisempää tulevaisuutta. Me olemme erityisen innoissamme siitä, että pääsemme tarjoamaan 100% paikallisen ja kotimaisen vaihtoehdon kiertotalouteen osallistumiseen, helposti ja vaivattomasti.

Kierrätyslaitoksemme käsittelevät vuosittain yli 80 000 tonnia kaupan ja teollisuuden materiaaleja. Ilman toimivaa ja tehokasta kiertotaloutta näistä materiaaleista liian suuri osuus  poltetaan ilmaan. Kokonaisvaltaisena toimijana pidämme materiaalit virtaamassa, pystyen jalostamaan niistä edelleen kotimaisia kierrätysmuovipohjaisia tuotteita teollisuuteen ja rakentamiseen.

Katammekin etenkin muovijätteen hyödyntämisen laaja-alaisesti. Hankimme muovijätettä valtakunnallisesti, käsittelemme sen kierrätysraaka-aineeksi ja lopulta jatkojalostamme raaka-aineen uusiksi tuotteiksi takaisin teollisuuskäyttöön.

Meille kierrättäminen ja vastuullisuus laajemmin ovat sydämen asioita, jotka ohjaavat jokapäiväistä tekemistämme. Voimme ylpeänä kertoa, että materiaalien hyödyntämisasteemme on poikkeuksellisen korkea – lähes 98 prosenttia. Panostamme vastuullisuuteen myös merkittävän investointiohjelman myötä, jonka avulla siirrymme muun muassa dieselautoista biokaasuautoihin ja vähennämme näin myös itse kuljetuksesta syntyviä päästöjä.

Fluon virta jatkaa kasvuaan ja haarautumistaan ympäri Suomen

Olemme kasvaneet nopeasti viimeisen kolmen vuoden aikana 120 kiertotalouden tekijää työllistäväksi ja yli 30 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi yhtiöksi. Kasvuamme on tukemassa kiertotalouden ja vihreän siirtymän suuri hyökyaalto, jonka voimin tavoittelemme yli 50 miljoonan euron liikevaihtoa vuonna 2025.

Etsimme kasvua myös uusista oman markkina-alueensa vahvimmista kiertotalousyksiköistä. Viimeisimpänä joukkoomme liittyi kierrätysmuovin jalostusyhtiö ja tuotevalmistaja FL Pipe Oy, joka vahvisti entisestään asemaamme johtavana suomalaisena kierrätysraaka-ainepohjaisten muovituotteiden valmistajana. Kuluvan vuoden aikana kierrätystuotevalikoimme laajenee myös käynnissä olevien investointien myötä.

Tervetuloa kanssamme tekemään kiertotaloudesta valtavirtaa!

Fluosta

Fluo-konserni syntyi virallisesti vuonna 2020, kun Pohjanmaan rannikon perinteiset jätehuoltoyhtiöt yhdistyivät. Fluo tarjoaa laajasti erilaisia jätehuolto- sekä kierrätyspalveluita ja on erikoistunut teollisuuden jätemuovin vastaanottoon ja siitä valmistettaviin kierrätystuotteisiin. Fluo yhdistää kuluttajille ja yrityksille vaivattomasti alkupään jätekuljetuksen aina loppukäsittelyyn saakka. Konserni toimii kuuden vahvan yksikön kautta, sen liikevaihto vuonna 2023 ylittää 30 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 120 kiertotalouden ammattilaista. Fluon omistavat suomalainen pääomasijoitusyhtiö Sponsor Capital sekä yrityksen avainhenkilöt.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja vastaanota virrattoman hyvää sisältöä säännöllisen epäsäännöllisesti!

Tilaamalla hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja annat suostumuksesi päivitysten vastaanottamiseen yrityksestämme.
Kiitos tilauksesta, kuulet meistä pian!
Hmm, nyt meni jotain mönkään. Tarkastapa sähköpostiosoitteesi ja yritä uudelleen.
Tilaa uutiskirjeemme ja vastaanota virrattoman hyvää sisältöä säännöllisen epäsäännöllisesti! 
Tilaamalla hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja annat suostumuksesi päivitysten vastaanottamiseen yrityksestämme.
Kiitos uutiskirjeen tilaamisesta! Kuulet meistä piakkoin.
Hmm, nyt meni jotain vikaan. Tarkista sähköpostiosoitteesi ja yritäpä uusiksi?
© 2023 Fluo. Kaikki oikeudet pidätetään.
Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen ja analytiikkaan. Suostumuksellasi käytämme evästeitä myös markkinoinnin kohdentamiseen. Klikkaamalla 'Selvä' hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu evästeisiin ja tietosuojaselosteeseemme.